Light for the Last Days

JOUKKOTUHO VAI JOUKKOPETOS?

Lähde: www.lightforthelastdays.co.uk (Alkuperäinen artikkeli: Mass Destruction or Mass Distraction, Tony Pearce, Maaliskuu 2004)

Ydinsodan uhka on nyt suurempi kuin milloinkaan ennen. Näin sanoo Mohamed El Baradei, YK:n ydinaseviraston johtaja, artikkelissa saksalaisessa lehdessä Der Spiegel (26/1/04). Atomisota kohtaa meidät, ellemme suostu kansainvälisien valvontaelimien uuteen järjestykseen, hän sanoi. Niitä tarvitaan estämään mustan pörssin kauppaa ydinmateriaaleilla ja tietämyksellä, jota harjoittavat etevät ydinekspertit, häikäilemättömät yhtiöt ja mahdollisesti jopa valtiolliset elimet.

Ei yksikään älykäs henkilö voi olla huoleton mahdollisuudesta, että joukkotuhoaseita voisi joutua terroristien tai epävakaiden hallitusten käsiin kokonaisten väestöjen kiristämiseksi tai terrorisoimiseksi alistumaan heidän vaatimuksiinsa.

Toisaalta on olemassa kasvava julkinen epäily tällaisia väitteitä kohtaan, koska monet ovat menettäneet luottamuksen sen tiedon luotettavuuteen, jota meille annetaan. On selvät syyt siihen, että tiedustelun ja vakoilun maailma liikkuu hämärillä alueilla, koska informaatiolähteitä on vaikea varmistaa. Enimmäkseen yleisö hyväksyy tämän elämän tosiasiana, mutta kuuluisat syyskuun 2002 epäilyttävät asiakirjat, jotka johtivat tri David Kellyn kuolemaan ja Huttonin raportti ovat kohdistaneet huomion todennäköisyyteen, että hallitukset voivat käyttää tiedustelutiedon salaista luonnetta painamaan julkista mielipidettä siihen suuntaan, johon he haluavat ihmisten menevän.

Nyt on yleisesti hyväksytty, että se tiedustelutieto, jota käytettiin oikeuttamaan Irakin sotaa, oli pahasti virheellistä. Vuoden 2002 kansallinen tiedusteluarvio Irakista päätteli, että Irak on jatkanut WMD-ohjelmiaan uhmaten YK:n päätöksiä ja rajoitusta, että se oli investoinut vielä enemmän biologisiin aseisiin ja että useimmat analyytikot uskoivat, että se oli uudelleen käynnistämässä ydinaseohjelmaansa. David Kay, Irakin seurantaryhmän johtaja, jota vaadittiin löytämään irakin WMD-aseet ensimmäisen Persianlahden sodan jälkeen, myönsi Yhdysvaltain senaatin aseellisten palvelujen komitealle (US Senate Armed Services Committee), että Näyttää, että me olimme todennäköisesti väärässä, se on minun mielipiteeni.

Newsweekissä (9/2/04) oli artikkeli, joka osoitti, että on mitä todennäköisintä, että Saddam hämäsi antaessaan vaikutelman, että hän oli kehittämässä WMD-aseita oman kansansa tukahduttamiseksi. Ei kukaan uskaltanut kertoa hänelle totuutta, että tämä hämäys aiheutti riskin, että USA:n johtama liittouma hyökkäisi, koska useimmat hänen virkamiehistään olivat sekaantuneet petokseen joka tapauksessa ja kertoa Saddamille jotakin, josta hän ei pitänyt, merkitsi todennäköistä ja pikaista lähtöä tästä elämästä.

Tämä kaikki johtaa epäilemään, että koko kysymys joukkotuhoaseista on todellisuudessa joukkopetosase ihmisten pettämiseksi uskomaan, että jossakin ulkopuolella on julma vihollinen, joka odottaa päästäkseen tuhoamaan meidät, samalla kun olemassa olevien voimien todellinen tarkoitus on ajaa sisään väestön valvontakeinot, jotka antavat heille suuremman vallan ihmisten elämän yli. Toisin sanoen Sota terroria vastaan on väärennetty kampanja, joka peittää suunnitelman tuoda sisään totalitaarinen maailmanhallitus varkain, kuten eräs kristillinen palvelu on sanonut (Alan Morrison – Diakrisis International 2003). En kiellä, että Sotaa terroria vastaan käytetään työntämään maailmaa maailmanhallituksen suuntaan. Niin myös monia muita asioita, kuten ympäristö- ja talouskysymyksiä, mutta tämä ei merkitse, että nämä eivät olisi todellisia ongelmia. Itse asiassa sanoa, että nämä kysymykset olisivat väärennettyjä, merkitsee yhden tärkeimmistä seikoista unohtamista, miksi maailmanhallitus on tulossa esiin.

Tuleva maailmanhallitus on Jumalan tuomio maailmalle siitä, että se on hyljännyt sen tavan, jonka Jumala on antanut meille huolehtia tästä planeetasta. Koska olemme toimineet omalla tavallamme, olemme joutuneet toivottomaan sekasotkuun. Jos on olemassa salaliitto (kuten ehdottomasti on) se on sellainen, jota Saatana johtaa viedäkseen maailman Jeesusta, oikeaa Messiasta, uhmaavan oman miehensä eli Antikristuksen hallintaan. Saatana osaa kyllä vedellä oikeista naruista käsitelläkseen ihmisjoukkoja, jotka paljolti ovat syvästi vihamielisiä toisiaan kohtaan, saadakseen heidät sopimaan suunnitelmaansa kontrolloida maailmaa.

Palataksemme kysymykseen joukkotuhoaseista, se tosiasia, että tiedustelu petti Irakin suhteen, ei merkitse, ettei tässä olisi mitään ongelmaa. Itseasiassa voidaan osoittaa, että pelko WMD-aseiden joutumisesta terroristien käsiin ja sen johtamisesta maailmanhallitukseen, sopii hyvin siihen, mitä Raamattu opettaa tapahtuvan tämän aikakauden viimeisinä päivinä.

Todellinen WMD-pelko ei kohdistu Irakiin vaan Pakistaniin. Tämä on ongelma USA:lle, koska Pakistanin pitäisi olla liittolainen sodassa terroria vastaan. Iso juttu, joka tullut pintaan tässä aiheessa äskettäin on Pakistanilaisen tiedemiehen Abdul Qadeer Khanin, Pakistanin ydinpommin kehittäjän, luoma maanalainen verkosto. Khan vei edelleen laitteita ja know howta Iraniin ja Libyaan, sekä teki tarjoukset Irakille ja Syyrialle. Hän auttoi myös PohjoisKorean salaista ydinaseohjelmaa.

Newsweekin (23/2/04) mukaan Ydinaseasiantuntijat ovat kauhuissaan verkoston koosta, joka ulottuu Sveitsistä Japaniin ja Dubaihin. Yli 30 vuotta Khan kokosi jotakin sellaista, jota Mohamed El Baradei kutsuu varsinaiseksi ydinaseiden ostajan supermarketiksi, ei kovinkaan salaista alamaailmaa, jossa runsaus ja globalisaatio kohtaavat. Khan piti jopa ydinaseisiin liittyviä symposiumeja. Hevonen on karannut tallista. Tässä vaiheessa emme enää voi pysäyttää teknologian leviämistä, sanoo entinen Clintonin virkamies Gary Samore. Eräs vanhempi USA:n virkamies kertoi Newsweekille, että Khanin rooli 21. vuosisadan häirikkönä on verrattavissa Hitleriin ja Staliniin edellisellä vuosisadalla.

Khanin verkosto ulottui erääseen tehtaaseen Kuala Lumpurissa Malesiassa, joka CIA:n mukaan on se paikka, josta ovat lähtöisin viisi laatikollista sentrifugin osia, joita käytetään ydinaseiden valmistuksessa. Ne takavarikoitiin matkalla Libyaan elokuussa 2003. Libyan diktaattorin Gaddafin odottamaton päätös suostua yhteistoimintaan kansainvälisen yhteisön kanssa, avata maansa YK:n tarkastajille ja romuttaa WMD-ohjelmansa, johtui epäilemättä pelosta, että tämän käryn tuloksena hän voisi joutua samanlaisen käsittelyn vastaanottajaksi, kuin USA antoi Saddamille.

Ongelma pahenee vielä, kun lahoa ydinmateriaalia on sijoitettu kaikkialle entiseen Neuvostoliittoon. Pohjois-Korealla on nälkää näkevä väestö ja hullu diktaattori, joka riippuu vallassa tarjoamatta maailmalle muuta kuin laitonta kauppaa joukkotuhoaseilla. Pane nämä kaikki yhteen ja sinun on tultava johtopäätökseen, että ydinterrorismin uhka on todellinen. Toisaalta ei ole epäilystäkään siitä, että se on hyvin hyödyllinen niille, jotka ajavat maailmaa globaalin eliitin valvontaan.

Kysymys ydinaseiden leviämisestä maailman suurimpana turvallisuusuhkana oli vuosittaisen huippukokouksen aiheena Davosissa Sveitsissä tammikuussa 2004. Davosin kokous on suuri tapahtuma globalisaatioprosessiin liittyviä asioita pohtivien maailman johtajien kalenterissa. Kohta sen jälkeen katselin uutisohjelmaa, jossa George Bush puhui ydinaseiden leviämisen vaaroista ja suuremman yhteistyön tarpeesta niiden valtioiden välillä, joita tämä uhka koskee. Sanoin vaimolleni Barbaralle: Vaatisi vain yhdenkin tällaisen asian tapahtuvan jossakin maailmassa, jotta he voisivat julistaa maailmaan hätätilan ja rajoittaa liikkumisen ja tiedonvälityksen vapauden ja tosiasiassa vahvistaa maailmanhallituksen.

Terrorismin uhkaa on käytetty peruuttamaan useita lentoja USA:han Lontoosta, Pariisista ja Mexico Citystä menneiden viikkojen aikana. The Timesin (4/1/04) raportin mukaan vanhempi tiedustelulähde väitti, että on olemassa aktiivinen al-Qaedan itsemurhasalaliitto kaapata useita matkustajakoneita samanaikaisesti ja törmäyttää ne USA:n kongressin rakennukseen ja ydinvoimalaitoksiin USA:n itärannikolla. Toisaalta myöhemmin paljastettiin, että niihin ihmisiin matkustajaluettelossa, joiden epäiltiin olevan osa tätä salaliittoa, kuuluivat viisivuotias lapsi ja iäkäs kiinalainen nainen.

Joten onko se todellinen uhka, vai onko se kaikki huijausta, jotta voitaisiin tuoda valtion valvonta ja ID-kortit, jotka sisältävät sormenjäljet, iristunnistuksen ja uutta biometristä teknologiaa ihmisten tunnistamiseksi? Fox Newsin (13/1/04) mukaan ‗lentokentälle meneminen alkaa kohta muistuttaa kohtausta elokuvasta ―Mission Impossible‖ — turvallisuushenkilöstö ottaa sinusta valokuvan ja tutkii sormenjälkesi, analyytikot ajavat sinun nimesi tietokonesysteemien verkoston läpi ja hallitus antaa sinulle värin, joka määrittää sinun uhkasi potentiaalin. Artikkeli jatkaa kuinka USA:n maahanmuuttovirkailijat ovat kiinnostuneita käyttämään radiotaajuustunnistamista (RFID) maahan tulevien tavaroiden tarkkailuun. Samaa teknologiaa voitaisiin käyttää ihmisiin antamalla jokaiselle numero, joka voidaan istuttaa mikrosiruna ja jäljittää skannereilla. Tämä olisi tehokas ase sodassa terroria vastaan.

Tämän kaiken ja Raamatussa kuvatun lopun ajan skenaarion välillä on useita linkkejä. Herra sanoo Jer. 25:32,33: Näin sanoo Herra Sebaot: Katso, onnettomuus kulkee kansasta kansaan, ja suuri myrsky nousee maan perimmäisistä ääristä. Ja Herran surmaamia on oleva sinä päivänä maan äärestä maan ääreen. Ydinasekaupasta nouseva kuva on, että tämä pahuus kulkee yhdestä kansasta toiseen (Pakistan / Malesia / Libya jne.) ja että tuho nousee kaukaisista paikoista (Pohjois-Korea / Kazakhstan / Venäjän arktinen seutu – josta ydinmateriaaliaa neuvostoajalta on löytyy) aiheuttaen mahdollisesti maailmanlaajuisen onnettomuuden. Jeesus puhuu Luuk. 21:25-26 ajasta, joka tulee, kun on ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivo …. ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä maanpiiriä kohtaa.

Ei mikään yksittäinen maa voi saada tätä ongelmaa hallintaan, aivan kuten ei mikään yksittäinen maa voi ratkaista ympäristöongelmaa, huumeongelmaa, köyhyysongelmaa ja uusien maasta maahan leviävien sairauksien ongelmaa. Inhimillisesti ajatellen on aivan loogista ajatella, että ratkaisu on jonkinlainen maailmanhallitus, jolla on valta käsitellä maailman ongelmia. Lähestyessämme tämän aikakauden loppua, tulee yhä uusia poliittisia ja uskonnollisia hahmoja mukanaan idea, että tätä juuri me tarvitsemme. Uuden vuoden sanomassaan Paavi julisti: Maailma tarvitsee uuden kansainvälisen järjestyksen ratkaistakseen konfliktinsa. Enemmän kuin koskaan me tarvitsemme uuden kansainvälisen järjestyksen, joka käyttää YK:n kokemusta ja resursseja, järjestön, joka on kykenevä löytämään oikeat ratkaisut tämän päivän ongelmiin.

Iso kysymys on: Kuka käyttää tätä uutta kansainvälistä järjestystä? Raamattu osoittaa, että tämän ajan viimeisinä päivinä maailman uskonnolliset ja hallitsevat voimat yhtyvät liittoon, jota kuvaillaan Ilm. 17:3-5 vähemmän imartelevin sanoin: Ja hän vei minut hengessä erämaahan. Siellä minä näin naisen istuvan helakanpunaisen pedon selässä; peto oli täynnä pilkkaavia nimiä, ja sillä oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea. Ja nainen oli puettu purppuraan ja helakanpunaan ja koristettu kullalla ja jalokivillä ja helmillä ja piti kädessään kultaista maljaa, joka oli täynnä kauhistuksia ja hänen haureutensa riettauksia. Ja hänen otsaansa oli kirjoitettu nimi, salaisuus: SUURI BABYLON, MAAN PORTTOJEN JA KAUHISTUKSIEN ÄITI.

Hyljäten Jumalan sanan, joka puhuu Messiaan Jeesuksen paluusta ratkaisuna aikamme ongelmiin, uskonnolliset ja poliittiset johtajat katsovat inhimilliseen ratkaisuun, joka on tuova maailman hallitsijaksi Antikristuksen, poliittisen diktaattorin, joka tarjoaa rauhaa ja turvallisuutta ja jonka takana on yliluonnollinen voima, joka saa ihmiset uskomaan hänen olevan aikamme Messias ja jopa Jumala (2.Tess. 2:9-12).

Terroristien vastaiset toimet, joita olemme kuvailleet, voisivat johtaa suoraan Ilm.13:16-18 kuvaamaan skenaarioon, jossa me luemme pedon eli Antikristuksen hallitsemisesta: Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku … sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.

Alussa jumala antoi ihmisrodulle mandaatin vallita maata ja hoitaa sitä Hänen arvovallallaan. Kapinoidessaan Jumalaa vastaan ihmisrotu on nyt kiiruhtamassa kohti tuhoaan, eikä vain omaa tuhoaan, vaan koko planeetan, jonka Jumala antoi meille hoidettavaksi. Karmeat seuraukset tehtävämme huonosta hoidosta ajetaan ulos lopun ajan tapahtumina, jotka nyt vyöryvät päällemme. Ainoa toivo on tunnustaa syntimme ja vastuumme siitä sekasorrosta, jossa elämme yksilöinä ja jossa maailmamme elää ja katua ja uskoa siihen Yhteen, Jeesus Messiaaseen ja maailman Vapahtajaan, jonka Luoja lähetti lunastamaan meidät. Hänen toinen tulemuksensa on oleva ratkaisu näihin ongelmiin, jotka ovat meille ratkaisemattomia.

Hän sanoo, että kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä. Luuk.21:28. Kaikki Raamatun profetiat ovat yksimielisiä siitä, että Toista Tulemusta edeltää ennennäkemätön ongelmien aika maan päällä. Jeesus sanoo, että ellei Jumala lyhentäisi Suuren Ahdistuksen päiviä, ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden ne päivät lyhennetään. (Matt. 24:21-22). Sitten Jeesus palaa voimassa ja kunniassa ja hallitsee maailman kansoja 1000 vuotta (Ilm.20). Tuona päivänä kaikki sotaaseet tuhotaan ja maa on oleva täynnä Herran kirkkautta niin kuin vedet peittävät meren (Jes. 2:1-4, 11:9). Tätä ehdottomasti kannattaa odottaa ja uskoa Jeesukseen, jotta voisi olla siitä osallinen. Varsinkin, kun ei ehdottomasti ole mitään muuta toivoa tälle maailmalle, ei mitään muuta Messiasta tulossa, ei mitään muukalaisia avaruudesta tulossa esiin pakosuunnitelman kanssa, jotta jäisimme eloon, ei mitään hallitusta tai uskonnollista johtajaa, jolla olisi realistinen ratkaisu, eikä mitään tietä ulos kriisistä, joka on tulossa.

Tony Pearce

Tony Pearce

Please Subscribe to get notified whenever there is a new post.